

Kirsi Kataja
Olen Kirsi Kataja, yrittäjä ja sijoittaja. Yrittäjänä minulla on taivalta takana yli 30 vuotta. Olen talouspuolen ja kaupan alan ammattilainen, johtanut mm. tavarataloa ja useaa sisustusliikettä.
Koulutan itseäni jatkuvasti, ajan tasalla pysyminen ja uusien asioiden oppiminen on voimaannuttavaa.
Tänä päivänä yrittäjyys on minulle intohimo, rakastan luoda omat rutiinini ja päiväni. Haluaisin auttaa juuri sinua tekemään kiireisistä päivistä organisoidumpia ja antamaan siten aikaa myös itsellesi, sekä kehittää toimintaa uuteen suuntaan.
Perustin Kataja Solutionsin nimenomaan intohimosta auttaa muita yrityksiä kehittämään toimintojaan ja rutiinejaan tehokkaammiksi. Kiireisen työn pyörittämisen äärellä ei ole välttämättä aikaa kehittää ja miettiä uusia kuvioita saati saada niitä toteutetuksi. Aina on niitä "pitäisi tehdä" juttuja odottamassa sitä vapaata hetkeä, jolloin olisi aikaa siihen "ei niin kiireiseen" - mutta aika ei vain riitä.
